
Lasityö (Ilohippu) Ötökkä, 2010 |
KÄSITÖIDEN RIEMUA
Käsityöt ovat kuuluneet harrastuksiini jo pitkään, onhan ensimmäinen
ammattinikin on käsillä tekemiseen liittyvä: artesaani (kutoja).
Harrastuksiin kuuluu keramiikka ja Tiffany-lasityötkin on tuttu tekniikka, olen harjoitellut hieman myös
emalitöitä. Lisäksi teen helmitöitä, rautalanka- ja lankatöitä,
ompelen ja kudon kangaspuilla, silkkimaalaustakin olen joskus 90-luvulla vähän harrastanut.
En tee niitä kaikkia samaan aikaan, mutta osaamista eri tekniikoista on kertynyt
vuosien varrella ainakin jossakin määrin.
Viimeaikoina innostukseni on keskittynyt kierrätysmateriaalista tehtäviin
käsitöihin, yleensä koruihin, joissa käytän pohjan materiaalina sanomalehtipaperia.
Itämaisen tanssin esiintymisasut ja niiden koristelut teen yleensä itse. Joskus olen tehnyt yksinkertaisia asuja muillekin,
mutta useimmiten teen vain itselleni.
|
|

Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa esittävä emalikaulakoru kesältä 2010.

Emalityö Huivitanssi, 2010.
|
|